Nti M on Maikkoo Kaikko, jonka kanssa musisoivat kontrabasisti Meri Kytö ja alttoviulisti Laura Turpeinen. Kuulokuvalle tärkeä korvapari on myös äänittäjä ja miksaaja Atte Häkkinen. Visuaalisen ilmeen monista elementeistä kiitos kuuluu Margarita Rosselló Ramónille sekä Elina Battarbeelle.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Perjantai 11.11.2011, Turun  KIRJAKAHVILA


Yleisön kanssa teimme lumisadetaikoja, vielä ei näy tulosta syntyneen. Ehkäpä taika on hitaanlainen?


Lumisadepallo-laulussa yleisö kilisytteli omaan verkkaiseen tahtiinsa lusikalla lasejaan, pyöritti hitaasti soittorasiaa ja vapautti lasten soittorasialeikkikalun vieteriä ääni kerrallaan. 
                                 
Tulos oli jäähileinen, kirkas, tuulessa heijaava ja vaijerein kahden talon väliin ripustettu keltainen katulamppu, jouluinen valosarja ikkunassa ja illan mittaan tyhjentyvä lumipenkkareunainen luistinrata.


Nti M kiittää!



sunnuntai 6. marraskuuta 2011


Tänään valmistui musavideo Kaksi sammakkoa -biisiin. Kuvauspaikka pysyköön salaisena, mutta kerrottakoon, että tekijä ja filmin tähti saivat poikkeuksellisen paljon huomiota.

Tuomas-elefantin tähtipotentiaali aiheutti tarkkailijoissa jännityskutinaa, mutta tämä selvisi siitä kunnialla.